Maanantai, maanantai... kiire aamu ja pieni pommiin nukkuminen
lapsen kerhosta.
Puin lapsia
väliasuihin ja toppapukuihin yhteensä varmaankin about 30 min ja tökkäsin aina
valmiin pakkauksen ulos kuistille odottelemaan. Siinä touhutessa olin saanut
kehitettyä itselleni sellaisen mukavan pikku hien, kun eteisessä sattuu
ilmalämpöpumppukin pumppailemaan lämmintä ilmaa juuri siihen kohtaan missä
puetaan vaatteita (niin olisihan sen laitteen voinut vaikka sammuttaa siksi
aikaa?).
Kun vihdoin ja
viimein sain puettua itselleni toppavaatteet, pääsin laittamaan
talvisaappaitani jalkaan. Ensimmäinen onnistui ongelmitta, mutta oikeaa koipea
tunkiessani saappaan varresta sisään tunsin varpaissani jotain pehmeää... Niin,
lapset ovat tunkeneet sinne kenkään tietenkin jonkun pikkulelun, kun illalla on
pitänyt "siivota" lelut nopeasti pois olohuoneen lattialta. As if...
survasin käteni kenkään ja sain käteeni jotain hyvin pehmeää. Samalla ilmaan
leijaili hyvin makea tuoksu, joka tosin ei ollut kovinkaan miellyttävä.
Huomasin pian, että kädessäni oli erittäin "mehukas"(=mätä) ja
homeinen mandariini. Joka oli perjantaista maanantaihin saanut muhiutua ihan
rauhassa lämpimässä talvi-karva-saappassa ja saapas oli auliisti imenyt
pehmeisiin sisuksiinsa kaiken eritteen jonka mandariini oli tahtonut tuottaa.
Olin sitten siinä täydessä toppavarustuksessa, sukka märkänä, kenkä pilalla,
hieman myöhässä kerhosta/koulusta, ja muksut odottivat kärsimättöminä pihalla.
Niin, itkeäkkö vai nauraa?! Onko minulla edes muita kenkiä talveksi vai pitääkö
käydä nappaamassa eriparisukka pikaisesti kaapista ja tunkea jotkut kesäkengät
jalkaan?
Hämärästi mieleen rupesi palautumaan viime perjantainen
kerhopäivä...
Viimeviikolla
alkoi sitten taas lasten kerhot. Kyseessä siis muutamana päivänä viikossa, aina
pari tuntia kerralla ja tietty omat eväät mukaan (eväiden syönti koko kerhon
kohokohta). Perjantaina pakkasin lapselle evääksi kolmioleipää, mehupullossa
vettä sekä hedelmäosastoa edusti tällä kertaa mandariini (=tai jokin vastaava).
Edellisenä päivänä oli ollut myös kerhoa ja tämä laiska-äiti oli unohtanut
lapsiraukan kerhorepun autoon. Joten ei voinut muuta, kun pakata eväät
sellaiseen Serla eväspussiin, jota sattui olemaan keittiön kaapissa sopivasti
käden ulottuvilla (eli huomattavasti lähempänä kuin autossa oleva
kerhoeväsrasia).
(Nyt joku voisi
tietty väittää, että ehkä kaikelta tältä olisi voitu välttyä, jos äiti ei olisi
ollut niin saamaton, mutta...)
Nämä eväspussit
ovat hyvin käteviä, jos vain viitsisin nähdä vaivaa ja sulkee ne kunnolla, eikä
vain kiireissään rutista äkkiä kiinni. Pääsin vihdoin pihalle ja tökkäsin eväspussin
odottavan neljävuotiaan kouraan ja meidän seurue lähti kohti jäistä autoa, joka
oli ollut hienosti lämppärin johdossa kiinni, mutta lämmityksen ajastus
pielessä (FAIL). Vihdoin sain pakattu kaikki lapsoset autoon ja turvaistuimiin.
Huh, selvittiin. Tai niin ainakin ajattelin, kunnes tuli aika laittaa tämä
eväspussi lapsen (jäiseen)kerhoreppuun. Kaikki muut eväät oli tallella paitsi
tämä "mandariini"... kait se oli sitten pudonnut maahan(?), mutta nyt
ei enää ollut aikaa lähteä juoksemaan ja etsimään sitä pihasta.
Kerhon päätyttyä
huomasimme, että "mandariini" oli auton lattialla ja poika nappasi
sen käteen ja kysyi, voisiko syödä sen sitten kotona. Saavuimme kotiin ja olin
todellakin unohtanut koko hedelmän olemassaolon... kunnes sitten maanantaina...
Onneksi löysin
pien jotkut täysin random kengät jalkaani, pääsin lasten luokse pihalle ja
kerroin heille harmistuneena tapahtuneen. Isosisko ja isoveli epäilivät
pikkusiskoa, vaikka hän järjestelmällisesti kielsikin koko tapahtuman.
Toisaalta... isoveljen naamalla loisti valtava hymy, eikä hän pystynyt
peittämään sitä selvästä yrityksestä huolimatta. Kysyessäni, että "mikäs
nyt noin hymyilyttää", sain vastaukseksi jotain epämääräistä, että:
"on ollut tähän asti vain niin hyvä päivä...". Ja niin syyllinen oli
selvä ja pian (jopa ihan ilman minkäänlaista painostusta) tulikin pojalta täysi
tunnustus. Olin tosin jo pitkään puhunut, että tarvin uudet talvikengät noiden
vanhojen tilalle, kun nuo taisivat olla jo 6-8 vuotta vanhat. Mutta ongelmana
on ollut se, että yksi vastenmielisimmistä asioista on lähteä shoppailemaan
(varsinkin täydessä toppavarustuksessa lasten kanssa). Minä nimittäin muutenkin
ahdistun kaupassa erittäin nopeasti, jos heti liikkeeseen saavuttuani silmään
ei osu mitään sopivaa.
Eilen olin
ripsihuollossa (en käytä juurikaan muuta meikkiä tai ehdi käydä missään
kampaajalla, vaan vain käytän ripsienpidennyksiä) ja kello oli sen verran
paljon, että kaupat olivat menossa kiinni... eli toisin sanoen kaupoissa ei
ollut muita asiakkaista, joten päätin nopeasti poiketa kenkäkauppaan. Ja löysin
onnekseni hyvästä alennusmyynnistä juuri minun kokoa olevat kengät.
Nyt on äidillä päheet HH:n popot, jolla voi kuulemma seisoa vaikka vesilätäkössä!
Niin ja koska en yleensä käy kenkäostoksilla niin hyvien alennusten takia tarttui mukaani yhdet ylimääräisetkin kengät:
Fuzz-merkkiset 37, sisäsyrjällä vetoketju.
Näiden punaisten kenkien korko vähän hirvittää, sillä olen ollut viimeiset about 6 vuotta enemmän tai vähemmän raskaana, enkä ole käyttänyt minkäänlaisia korollisia kenkiä tuona aikana. Saa nähdä poksahtaako näillä nilkka poikki ja sitten saan juosta muksujen perässä kyynärsauvojen avustuksella :)
Siinä sitten meni tämän kuun kotihoidontuki, että BUF!! Mutta yritän perustella itselleni näitä hankintoja sillä, että noiden talvikenkien hankinta oli välttämätön (jotta voin olla lasten kanssa pihalla tai jotain...) ja näitä punaisia tarvitsen, koska... ööö ... voisin vihdoin heittää ne 8 vuotta vanhat, kuluneet lenkkarit roskiin ja käyttää näitä niiden tilalla kun liikun "ihmisten ilmoilla". Vieläkun saisi päivitettyä nämä kaikki kulahtaneet äitiysvaatteeni joihinkin "oikeiden ihmisten" vaatteisiin. Mutta se saa vielä odottaa, ehkä sitten kun palaan takaisin työelämään.Niin ja lähdin kirjoittamaan tätä blogia täysin sokkona, sillä en tiedä mitä näihin pitäisi kirjoitella, sillä en ole koskaan lukenut kenenkään blogia, joten pyydän kaikkia tekemiäni blogi-virheitä anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti